Women Power -jaosto
Kakskasin naispoppoo
Metalli28:n naisjaostolla on takana ensimmäinen varsin mallikkaasti sujunut vuosi. Mukaan on mahtunut paljon hauskoja hetkiä, joita on varmasti tiedossa myös tulevalle vuodelle. Naisjaostomme syntyi loppuvuodesta 2009 ammattiosaston ehdotuksesta ja pian tämän jälkeen meillä oli koossa aktiivinen ja innokas kuuden hengen porukka.
Naisjaoston toiminnan aloituskokouksessa joulukuussa 2009 oli tulevien jäsenten lisäksi paikalla Sauli Mielty sekä Metalliliiton tasa-arvo ja kulttuurisihteeri Kirsti Anttila, joka kertoi meille metallin naisten historiasta ja nykypäivästä. Paikalle saapui myös mieshenkilö kamera kainalossaan ja asetteli uuden naisjaoston kasaan kuvaa varten. Kuvattaessa ei huolettanut ollenkaan onko tukka hyvin vaan se, että pysyvätkö silmät auki salaman välähtäessä. Pitihän historiallinen hetki taltioida, koska Metalli 28:n ensimmäinen naisjaosto sai alkunsa.
Helmikuussa osallistuimme koko porukalla Kylpylä Kivitipussa Lappajärvellä järjestettyyn Naisten Seminaariin. Esitelmien lisäksi ohjelmaan kuului ulkoilua, hemmottelua ja rentoa illanviettoa seminaariin osallistuneiden alueen metallinaisten seurassa. Viikonloppu oli oikein onnistunut ja aurinkoinen sää oli kirpeästä pakkasesta huolimatta oikein mukava.
Kesäkuun ensimmäinen päivä järjestettiin Vaasassa Nice Run –tapahtuma, johon reippaiden naisjaoston jäsenten piti tietenkin päästä mukaan. Joukkueen nimeksi tuli Hard Metal 28 Women. Alkujumpan ja zumban lämmittämät naiset juoksivat viiden kilometrin mittaisen lenkin pitkin Vaasan kauniita merenrantoja. Sää oli mielettömän kaunis, joten hölkyttely oli oikein mukavaa. Mukana oli naisjoukkueita, jotka olivat pukeutuneet johonkin tiettyyn kuosiin ryhmän erottamiseksi suuresta joukosta. Meidän joukue oli pukeutunut Wärtsilän sponsoroimaan kuosiin. Ponnistuksen päätteeksi oli tarjolla piknik-pussi, jonka sisältö napsittiin nurmella istuskellen. Hietalahden Villan nurmi oli täynnä naisia, sillä tapahtumaan osallistui reilu 2000 naista.
Pian juoksutapahtuman jälkeen oli tiedossa ensimmäinen jaoston naisjäsenilleen järjestämä reissu, ostosmatka Tallinnaan. Matka taitettiin linja-autolla ja laivalla, jossa nautimme porukalla muun muassa buffet –pöydän antimista. Onnistuneesta ja jälleen kerran hienossa säässä ja mahtavassa seurassa vietetystä viikonlopusta matkaajille jäi mukavia muistoja ja pussikaupalla ostoksia.
Kesälomien jälkeen hyvin levänneet naisjaoston jäsenet kokosivat jälleen porukan kasaan ja syksyn suunnittelu pääsi vauhtiin. Vuodenajan kohokohdaksi päätettiin järjestää marraskuussa naisjäsenille yhdistetty ostosmatka Tampereen Ikeaan ja Ideaparkiin. Reissua varten varasimme linja-auton, jonne naisjäsenet saivat ilmoittautua ja ottaa mukaan yhden kaverin. Osallistujia olikin kiitettävästi ja pienistä linja-auton teknisistä ongelmista huolimatta matka oli onnistunut. Menomatkalle olimme järjestäneet runsaan aamiaisen Tei-tuvalla ja vatsat tyytyväisinä oli perillä mukava aloittaa ostoskierros.
Vuodelle 2011 naisjaosto on jo punonut uusia suunnitelmia. Alkuvuodesta naisjäsenille on hiippareiden selättämiseksi suunnitteilla itsepuolustuskurssi. Jos Nice Run –tapahtuma järjestetään jälleen, siihen on tarkoitus osallistua. Lisäksi naisjäsenille on tiedossa muun muassa uusia mukavia viikonloppureissuja ja hemmotteluilta. Naisjaosto haluaa kiittää onnistuneesta ensimmäisestä vuodesta reippaita metallin naisjäseniä ja ammattiosastoa, joka on tehnyt toiminnan mahdolliseksi. Innolla odotamme, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.
*******
Yhteystietoja:
Pia Vuoto
P.040 723 8686
pia.vuoto@gmail.com
Kotimetsäntie 8 b 5
65610 Mustasaari
Heidi Ingman
p.044 594 6361
haingman@gmail.com
Vöyrinkatu 23 a 6
65100 Vaasa
Merja Rautonen
P.045 121 2593
merja_rautonen@hotmail.com
Levoninkatu22 a 4
65200 Vaasa
Tea Hietamäki
p. 040 524 3690
Varpusenkuja 4
65230 Vaasa
Nina Back
p. 050 371 4975
nippeli-27@hotmail.com
Kuokkamiehentie 15
65300 Vaasa